Suomalaista designia - Osa 1

Moro...

...tulin vain sanomaan, että vihaan Alvar Aallon designia. Olen aina vihannut. Etenkin Aalto-maljakko kaikissa muodoissaan on yksiselitteisen ruma ja turha esine, joka aiheuttaa kauneudentajulleni fyysistä tuskaa pelkällä olemassaolollaan.

Miksi avaudun aiheesta? Koska niitä helvetin rumia ja epäkäytännöllisiä esineitä tunkee näin joulun alla joka paikasta. Viime vuonna sekä työnantajani että yksi "asiakkaani" lahjoi minua Aalto-vaasein. Onneksi ne voi edes kierrättää lahjaksi. Saamani Mariskoolin kohtalosta en viitsi edes kertoa. Olin jo armeliaasti unohtaa viime vuoden kärsimykset, kun tänään pankkini antoi lahjaksi Aallon autistista modernismia edustavan lasihirvityksen. Nyt ei auta kuin ottaa kovat otteet käyttöön.

Myöhemmin tällä viikolla luvassa tässä blogissa: video, jossa rikkoutuu Aallon designia. Be prepared!

Helpomman lintukuvauksen puolesta

Miksi lintujen kuvaamisen pitäisi olla vaikeaa, työlästä tai hankalaa? Jos ei valokuvaaja mene luonnon luokse, niin antaa luonnon tulla valokuvaajan luokse. Viisi minuuttia penkillä istumista Seurasaaressa ja vuoden luontokuvat alkavat olla kasassa. Lisää helposta luontokuvaamisesta voi lukea Penan mainiosta kuvablogista.

1. Leivällä saa aina uusia ystäviä:


2. Mulla on ehkä peukalo keskellä kämmentä, mutta ei sentään jalkaa keskellä selkää:


3. Lokit on tyhmiä. katsokaa nyt tätäkin otusta:


4. Onneksi se lähti pois:

UKK - Usein Kysyttyä Kekkosesta

Sivistin tänään itseäni käymällä Tamminiemessä, tuossa Kekkoslovakian entisen päämiehen asumuksessa. Vietin herkät lapsuusvuoteni Helsingin Kuusisaaressa ja aina Munkkiniemeen mennessä katselin tuota taloa vastarannalta. Jos lippu liehui tangossa, tarkoitti se että maan isä oli kotona - tai niin minä ainakin uskoin. Näin myös Kekkosen kerran, Seurasaaren sillalla. Silloin vanha mies köpötteli jo lyhyin askelin eteenpäin. En tietääkseni ole Urhon kanssa samoilla poliittisilla linjoilla, mutta hiustyyliin liittyvissä asioissa pidän häntä edelläkävijänä ja guruna.

Tältä pohjalta (ja kiitos tänäisen hyvän opastuksen), vastaan nyt kahteen kysymykseen, jota jokainen Kekkosfani on pohtinut kaikki yöttömät yöt.

K: Oliko Urholla kotiteatteria?
V: Kyllä! Väri-Blaupunkt, kaukosäädin ja lokoisan näköinen tuoli takasivat Urkin viihtymisen tv:n ääressä. Vaan miksei televisio ollut kotimainen?


K: Kävikö Kekkonen vessassa?
V: Mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Vaikka virallinen historiankirjoitus vaikeneekin Kekkosen suolen toiminnasta, oli Tamminiemessä todistettavasti myös wc. Kuvassa harvinainen otos UKK:n pöntöstä ja vessaharjasta.

Seuraavalla kerralla tutustumme Marsalkka Mannerheimin suihkuun ja P.E.Svinhufvudin sukkalaatikkoon.


PS. Bonuskuvana on vuoden pysäköinti. Tässä on virolaisen auton kuski ymmärtänyt oikein, että jos auton jättää keskelle suojatietä, niin se on sitten tehtävä kerralla oikein - eli poikittain. Näin maksimoidaan yhdellä parkkisakolla saatava haitta muulle liikenteelle sekä väärinpysäköimisen ilo:

Kaikkien kuvien laadun takaa Nokia N70.

No onkos tullut talvi...

...nyt kesän keskelle, kun esittelen kuvassa talvihanskoja? Ei sentään. Viime aikojen hiljaisuuden tekosyynä ovat olleet muutto ja työkiireet. Nyt molemmat ovat takana ja kesäloma menee muuttolaatikoita purkaessa.

Olen joskus vitsaillut, että en laske talven pituutta viikoissa tai kuukausissa vaan kadotettuina hanskoina. Jostain syystä kadotan hanskoja ihan solkenaan, mutta kaikki pipot ja kaulaliinat pysyvät tallessa. Ehkä pitäisi tehdä taas niin kuin päiväkoti-ikäisenä ja kiinnittää hanskat hakaneulalla hihaan. Nyt kun sain eteisen tavarat paikalleen, niin minulla näyttää olevan kuusi hanskaa jäljellä. Ne eivät muodosta yhtään paria ja niistä peräti viisi (5) on vasempaan käteen. Tästä voi päätellä ainakin sen, että oikeakätisenä otan oikean käden hanskan useammin pois kädestä (vain hukatakseni sen). Mitä teen kuudella parittomalla hanskalla? Ehkä heitän ne menemään. Se on ainakin takuuvarma tapa manata niiden kadonneet parit esiin jostain kosmisesta hanskakätköstä.

Ilmojen halki. Tai sitten ei.

Finnair esitteli tänään uutta Airbusiansa. Olihan se hienoa päästä tutustumaan upouuteen koneeseen ja saada rymytä koneessa vapaasti kaikkiin paikkoihin, joihin normaalisti matkustajana ei olisi mitään asiaa...
...mutta vielä hienompaa olisi matkustaa. Jonnekin. Ihan minne vaan. Tärkeintä on lähteminen, sanotaan. Kaikki muut menevät jonnekin. Minä en. Loma alkaa vasta joskus pitkän ajan päästä. Pah, epäreilua.

Melko kallista, vai onko?

Mikä on Hagelstamin ja euron vaihtokurssi?

Poksis!

Hämeen linna, eilen kello 23. Joku vietti kivoja juhlia linnassa. Viidessä minuutissa taivalla räjäytettiin enemmän ruutia kuin muutamassa ilotulituksen MM-kisaesityksessä. Maa tärisi ja taivaat hohtivat valkoisena. Upeaa!

What's up?

En ole päivittänyt tätä blogia 29 päivään. Mikä elämässni on ollut niin tärkeää, että olen laiminlyönyt sinut, hyvä lukijani, näin täydelisesti? Voisiko se johtua työkiireistä (ei stressiä sillä rintamalla), uuden asunnon etsimisestä (ei, se löytyi kivuttomasti), uudesta ihmissuhteesta (hah!) tai vakavasta loukkaantumisesta (ei, vaikka teinkin kaljuuni ilkeän haavan sitä Gillettellä ajaessani). Olen käyttänyt ajan hyödyksi katselemalla telkkaria - ja erityisesti sitcomeja.

Sitcomit ovat valitettavasti kuoleva laji tv-viihteessä. Kiitos tosi tv:n on esimerkiksi Jenkkilän NBC ottamassa syksyn ohjelmistoon vain yhden uuden sitcomin - ja sekin on vain uusintaversio BBC:n mahtavasta The IT Crowdista. Valitettavasti vain jenkeillä on taipumus pilata kaikki hyvät brittisarjat.


Suomessa sitcom-tarjonta nojaa yhteen klassikkoon, pariin keskinkertaisuuteen ja useisiin täydellisiin turhuuksiin. Oireellista on, että parasta, nokkelinta ja terävintä sitcomia edustaa täällä ikivanha Frendit. Onneksi en ole sarjaa aikaisemmin käytännössä katsonutkaan, joten tämä kaikki tulee nyt uutuutena. Parhaillaan SubTV:llä viidettä kautta etenevä Frendit tuntuu juuri nyt olevan parhaimmillaan. Vitsit ovat teräviä, hahmojen välille on saatu kehitettyä toimivia jännitteitä ja kaiken kaikkiaan käsikirjoitustiimi tuntuu olevan vedossa. Kun muistikuvani sarjasta olivat pöhöttyneeltä ja sentimentaaliselta viimeiseltä kaudelta, olen ollut positiivisesti yllättynyt.


Perässä tulevat Will & Grace, joka alkaa esittää jo pahoja väsymisen oireita, vaikka satunnaisesti vielä jaksaakin ihastuttaa tarjoamalla tabu-aiheita ihanan kyynisesti päin naamaa iskettynä (olen ultrailkeän huumorin ystävä), sekä Dharma & Greg, jota jaksaa katsoa vain Jenna Elfmanin takia.

En alennu tuhlaamaan kaikkien aikaa kirjoittamalla tarkempia luonnehdintoja Stark raving madista (Kreisi kynäniekka) tai jostain helvetin Rebasta, jotka ovat sovinnaisinta ja ärsyttävintä p*skaa, jota on sitcomina yritetty meille tarjota. Sitcom on siitä hieno formaatti, että huumorin varjolla olisi mahdollista käsitellä yhteiskunnan tabuja ja ihmismielen pimeää puolta. Mutta kun ei niin ei. Käsikirjoittajien laiskuus ja totaalinen munattomuus paistavat kilometrien päähän molemmista sarjoista.


Onneksi yksi arkiston aarre pyörii edelleen Nelosella. Pulmuset on idealtaan ja lähtökohdaltaan niin loistava sarja, että sitä katsoo ihan kannatusmielessä, vaikka sen laatu heittelee luokattoman paljon ja suuri osa jaksoista on vallan epähauskoja.


Onneksi yksi sarja ei petä. Suomessa heti alkuunsa hyllytetty Miehen puolikkaat (Two and a half men) tarjoilee tämän hetken parasta sitcomia. Neljännen kauden loppua lähestyvän sarjan käsikirjoitukset paranevat koko ajan ja näyttelijäkaarti on hitsautunut hyvin yhteen. Vain sarjasta poistunutta stalkkerinaapuri Rosea jää kaipaamaan - mutta hei, mikäänhän ei voi olla täydellistä! Kehotankin tässä nyt laittomuuksiin: käykää warettamassa sarja itsellenne tai ostakaa se dvd:llä. Ette pety :)

ps. melkein meinasin unohtaa. How I met your mother on melkoisen hauska sarja sekin. Näyttää vain hyvin epätodennäköiseltä, että mikään tv-yhtiö poimisi tätä 2000-luvun Frendejä ohjelmistoon täällä kotimaassa. Onneksi jaksoja voi katsella täällä.

Karhukoplan juoni onnistui

Tällainen rosvojoukko vaani Veteraanipäivän polkupyörähuutokauppaa Senaatintorilla. Jos saisi veikata, niin toinen osti itselleen pyörän numero 176 ja toiselle meni 761.
...mutta eikös karhukoplalaisten kuuluisi ennemmin varastaa fillareita kuin ostaa niitä huutokaupasta?

Adrenaliinia iltavuorossa

Uutistoimituksen iltavuoro on etenkin viikonloppuisin yleensä hyvin tylsää työtä. Lähinnä toimenkuvaan kuuluu pikku-uutisten kirjoittelua ja sinänsä uutisarvottomissa pikkutapahtumissa käymistä. Siksi mikä tahansa vaihtelu tuntuu hyvältä.

Yleensä vaihtelua aiheuttavat tulipalot ja onnettomuudet. Iltavuoro ei tunnu iltavuorolta, ellei sieltä palaa savulta haisten. Niin kävi tänäänkin.
Televisiosta alkanut tulipalo tuhosi omakotitalon maaseudulla. Kohti tulipalopaikkaa lähteminen saa adrenaliinin aina liikkeelle, sillä koskaan ei tiedä, mitä edessä odottaa. Palopaikalla iskee kuitenkin nopeasti masennus. Jonkun koko elämä on haihtunut kirjaimellisesti savuna ilmaan alle tunnissa. Palopaikan pihassa alkaa kamera kourassa kulkeminen jo melkein hävettää. Tässä sitä ollaan toisen tontilla tämän surkeimmalla mahdollisella hetkellä ja viemässä koko surkeutta noin 80 000 lukijan tietouteen. Silti painan kameran laukaisijaa ja kirjoitan jutun. Voin vain yrittää tehdä työni mahdollisimman hyvin ja asiallisesti, jotta en ainakaan lisäisi vahinkoa. Rikos- ja onnettomuusuutiset ovat sanomalehden luetuimpia juttuja. Mitähän sekin kertoo meistä ihmisistä?

Uskomaton kevät!

Päähän sattuu. Kalju hehkuu tulipunaisena eikä jatkuva rasvauskaan viilennä polttavaa tunnetta. Kohta alkaa ihon hilseily. Kyllä, olen onnistunut polttamaan päänahkani auringossa jo huhtikuun puolessa välissä!

Viime vuonna tähän aikaan kärsin vielä pipon aiheuttamasta kutinasta ja ahdistuksesta. Tiedä sitten kumpi on parempi. Aamulla pitää mennä päähineostoksille.

Eipä tässä homompaa

En tiedä uskaltaako tästä puhua Idols-Arin homopoppilausuntokohun jälkeen, mutta tulipahan viikonloppuna kaverin polttareissa grillattua kenties maailman gay-henkisimmällä grillillä:

Grillauksen soundtrackiksi suosittelen rehevän maalaishenkisiä covereita Metallicasta. Erityisesti Unforgiven ja Hero of the Day rokkaavat kuin muulit(?!?). Muistakaa sitten vain streamata nuo tiedostot netistä, sillä Lex Karpela kieltää näidenkin musiikkiaarteiden väliaikaisenkin säilömisen omalle kovalevylle ;-)

Ps. tämän ja muita aarteita löytää ehkä näppärimmällä Google-hackilla ikinä: G2P.

1922-2007

Elämän suuria päätöksiä

Olen aikuinen mies. Käyn töissä, ansaitsen palkkani, kannan vastuun rahoistani ja teen itse omaa elämääni koskevat päätökset. Kesti 31 vuotta ennen kuin pystyin tekemään tämän päätöksen, mutta tehtäköön se nyt julkiseksi: huolimatta kaikesta siitä, mitä olen vanhemmiltani ja koulusta saanut kuulla "oikeaksi" tavaksi toimia, aion tästä lähtien syödä Reissumies-leivistä enää pelkät päällipuolet.

Olen Reissumies-addikti ja vuosien varrella olen kypsynyt huomaamaan, että Reissumiehen yläosa on ilmavampi, kevyempi ja maukkaampi. Alaosa on liian paksu, siinä on liikaa irtojauhoja pohjassa ja se ei vain kertakaikkiaan ole yhtä miellyttävä kuin yläosa.

En ole mielipiteeni kanssa yksin, tuoreen tutkimuksen mukaanhan suurin osa suomalaisista pitää nimenomaan leipien yläpuolista. Nopeasti laskien joudun hankkiutumaan vuosittain eroon noin 500-600 Reissumiehen alapuolesta. Kai ne kelpaavat sorsille? Ja miksi edes pienestä lisähinnasta ei myydä pelkkiä yläpuolia sisältävää Reissaripussia? Kysyntää ainakin olisi. Toivottavasti tässä maassa kytee jo suuri leipäkapina. Toivottavasti.

Seksuaalihurmosta teineille

Yle yllätti ja kerrankin positiivisesti. Minulla on kovat odotukset huhtikuussa aloittavan YLE Extra -kanavan suhteen eikä into ainakaan vähentynyt, kun bongasin kanavan keskeneräisiltä webbisivuilta kaksi loistavaa linkkiä. Ensimmäisessä Lenita Airisto kyselee miksi 13-14-vuotiaat tytöt ajetaan rock-konserteissa seksuaaliseen hurmostilaan. Ja kuin vastauksena kysymykseen oli seuraavana linkkinä alla oleva video. Siinä on hurmosta, todellista sellaista, mutta ei yhtään teinityttöä. Kun pitkätukkainen albiino soittaa ARPpia ihan fiiliksissään, niin se on komeaa katsottavaa ja kuunneltavaa:
ps. harvassa ovat ne nykyartistit ja -yhtyeet, jotka ihan oikeasti pystyisivät vetämään tämän setin livenä läheskään yhtä hyvin. Tähän ei Idols pysty!

Turvallisuus on ilomme!

On taas kevät. Kuljen Vanajaveden rantaan ja ihmettelen ihmisten tyhmyyttä. Joku kirjoitti närkästyneeseen sävyyn ilmaisjakelulehden yleisönosastolla ja vaati kaupunkia laittamaan rantaan liikennemerkin, joka kieltäisi kävelemästä jäälle. Katsotaanpa kuva kyseisestä vesistöstä eilen 14. maaliskuuta:

Kysymys kuuluukin, että jos joku on niiiiiin hel"*%! tyhmä, että hän lähtisi kävelemään noille jäille, niin mahtaisikohan hän huomata liikennemerkkiäkään. Tuskin.

En tiedä, mutta epäilen kirjoittajan olevan sama huolestunut perheenisä, joka pari kesää sitten vaati lehdessä kaiteita paikallisen luonnonsuojelualueen järven ympärille. Tottahan toki järvi olisi aidattava, sillä alueella liikkuu lapsia ja koska tahansa saattaisi pienokainen pudota järveen.

On tietysti hienoa, että maailmasta tehdään turvallisempi paikka, mutta jossakin kohtaa tätäkin jaloa asiaa menee järkevyyden ja tyhmyyden välinen raja. Jotain vastuuta pitäisi kai jättää ihmisille itselleenkin. Ajatus järvien aitaamisesta hukkumisten välttämiseksi on absurdi, mahdoton, naurettava. Miksei saman tien vaadita jalankulkukypärää ja airbageja rullalautailijoille? Tai jos ihan turvallisuuden nimissä kiellettäisiin ihmisiä nousemasta sängystä? En ymmärrä näitä ihmisiä. Ottaisitte itseänne niskasta kiinni, %#"kele!

Olen paha ihminen

Unohtakaa kaikki mitä tuossa alla olevassa postauksessani sanoin. Olen nimittäin antanut sieluni itselleen Saatanalle - ja se tuntuu hyvältä!

Töihin tuli uusi auto: katumaasturi. Se on järjettömän iso, siinä on järjettömän iso moottori, se on järjettömän saastuttava, se vie järjettömästi bensaa (vai dieseliä? enpäs tiedä) ja pelkällä olemassaolollaan se tappaa muutamankymmentä eliölajia kertaheitolla sukupuuttoon, tuhoaa tuhat hehtaaria sademetsää ja tuo öljyn loppumisen muutaman vuoden lähemmäksi. Ja minä en välitä, sillä rakastan tuota kahden tonnin painoista, krominkiiltoista peniksenjatketta (ainakin +20cm). Kun liikennevaloissa iskee kaasun pohjaan koko auto tärisee kuin riivaajan kynsissä, kun neliveto ja luistonesto kamppailevat siitä, miten satojen hevosvoimien teho välitetään katuun. Moottorin HUUTOA ei kuule, sillä auton äänentoisto on huippuluokkaa. Afrika Bambaataa paukkaa niin, että munuaiset hytkyvät. Juuri äsken kävin nopealla asialla kaupungissa - ja siinä samalla voitin jonkun isin Bemarilla ajelleen teinin liikennevalolähdössä. Uuh sitä tunnetta. Eat that, BMW scum!

Antakaa anteeksi. Uskon ja toivon, että tämä menee ohi ja palaan vielä hyvälle puolelle jatkamaan turhan yksityisautoilun vastustamista. Bensa- ja autoveroa pitää nostaa, katumaastureille haittavero ja miksi hiivatissa kukaan edes tarvitsisi 300 hevosvoiman moottoria? Toyota Aygo riittää paikasta A paikkaan B liikkumista varten - ja sitähän varten autoja hankitaan.

Siitä olen varma, että itselleni en tuollaista autonhirmua koskaan osta. Paitsi ehkä jos siihen olisi varaa... ;-)

Road rage

Sen jälkeen, kun romutin yhden auton olen alkanut ottaa liikenteessä huomattavasti rauhallisemmin. Silti hermot meinaavat mennä erityisesti kiertoliittymissä, joissa ihmiset eivät osaa käyttää vilkkua. Onneksi en joudu ajamaan tällaisten liittymäviidakkojen läpi toivottavasti ikinä.

Minäkö muka outo?

Tirppa haastoi kertomaan kuusi outoa asiaa itsestäni. No kerrotaan sitten. Seuraavaksi haastan mukaan vastaamaan JUURI SINUT. Niin juuri, sinä siinä. Älä väistä vastuutasi vaan jaa outoutesi ja heitä sitten linkki kommentteihin.

1. Varpaiden on oltava paljaina. Ensimmäinen asia, jonka teen kotiin tullessani on sukkien ottaminen jalasta. En voi sietää sitä, että en voi vapaasti heilutella varpaitani. Nukun myös varpaat peiton ulkopuolella.

2. Leikin kumilangoilla. Niitä on kiva pyöritellä ja venytellä käsissä, ja lopuksi ampua kohti viatonta kanssaihmistä. Anteeksi työtoverit!

3. En voi sietää Jaloviinaa, vaikka se on kaikkien rakastama kulttijuoma. Laatta lentää jo hajusta.

4. Pelkään korkeita paikkoja. Keittiöjakkara on kauhistus, talon katto painajainen ja benji-hyppyä en tekisi aseella uhattunakaan. Se ei kuitenkaan estä nauttimasta lentämisestä kaikissa muodoissaan ja laskuvarjohyppyjäkin on tullut kokeiltua.

5. Minttu ja suklaa eivät kuulu yhteen. Eivät missään paikassa eivätkä missään muodossa. Coca-colasta ja Jaffasta saa sen sijaan sekoitettua herkullista juomaa :p

6. Pillerikammo! Pystyn valehtelematta luettelemaan jokaisen elämäni aikana nauttimani pillerin ja kertaamaan sen kanssa käydyn kamppailun. Nappia ei vain napata, vaan sen saaminen kurkusta alas on työn, tuskan ja taistelun takana. No, ainakaan en rupea käyttämään ekstaasia tai Diapamia viihdemielessä kovin herkästi :D

Euroviisut

Ajattelin kirjoittaa jotain mukamas nokkelaa Suomen euroviisuehdokkaasta, mutta onneksi voin ulkoistaa tämän toimenpiteen Outi Alaselle, sille näyttelijälle.

Äkillinen kasvupyrähdys?

Mitä hittoa tässä asunnossani oikein tapahtuu? Olen melkoisen lyhyt ihminen, mutta äsken onnistuin lyömään pääni kattolamppuuni! Ihon ja lampun välinen tapaaminen oli lyhyt, mutta kuuma. Mielenkiinnolla odotan jääkö kaljuuni pysyvä jälki kuumasta halogeenilampusta.

Aiemmin en ole kattolamppuuni törmännyt, eikä se nytkään johtunut äkillisestä kasvupyrähdyksestä. Tuo katosta roikkuva rautalankahäkkyrä on näköjään menettänyt muotonsa ja nyt keskellä olohuonettani roikkuu sähköinen piikkipallo, jonka päissä on tulikuumia polttimoita. Hienoa. Sellaista ei minulla ole aikaisemmin ollutkaan.

On siis aika jatkaa sisustusvimmaa ja etsiä uusi kattolamppu. Se(kin) on helpommin sanottu kuin tehty, sillä en ole vielä koskaan nähnyt hyvän näköistä kattolamppua. Sen pitäisi olla samaan aikaan iso, pieni, vaatimaton, minimalistinen, pramea, äärimmäisen tehokkaasti valaiseva ja likaiset nurkat tunnelmallisesti pimentoon jättävä. Ja käytännössä ilmainen, mutta laadusta tinkimättä. Varataan kalenterista alustavasti 22 kuukautta tälle hankkeelle :D

Sijoitus omaan itseen

Kun nuori mies nukkuu, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin, sanotaan. Toivottavasti se pitää paikkansa, sillä pankkitili ammottaa tyhjyyttään. Ostin nimittäin sängyn.

Huhtikuussa 2005 heitin muuton yhteydessä vanhan patjan menemään ja aloin majoittua vuodesohvalla "väliaikaisesti". Olen käyttänyt kuluneet 22 kuukautta tutkimalla esitteitä, kiertämällä kaupoissa ja lukemalla patjavertailuja. Mitään en halunnut jättää sattuman varaan. Vaan miten lopulta tein? Tänään töiden jälkeen hyppäsin hetken mielijohteesta bussiin, ajoin isoille marketeille ja kymmenen minuuttia myöhemmin olin jo kassalla höyläämässä maksukorttia. Ei harkintaa, ei tolkkua. Annoin lipevän kauppalopon viedä ja hän vei minut "tarjoussängyn" luokse. Maksoi se kaksi kertaa enemmän kuin alussa olin ajatellut koko systeemiin sijoittaa, mutta toisaalta kun nyt satun viettämään ainakin kolmanneksen elämästäni sängyssä, niin ei kai siitä auta säästellä. Hintaa en kerro, mutta jos sänky kestää 10 vuotta, niin yhden nukutun yön hinnaksi tulee hieman yli 30 senttiä. Pieni hinta levosta, rauhasta ja selän hyvinvoinnista.

Hassua sinänsä, että tämän suuruisen summan sijoittaminen suoraan omaan hyvinvointiin vaati lähes kahden vuoden harkinnan. Sinä aikana olen tehnyt useita huomattavasti isompiakin sijoituksia tietotekniikkaan ja viihde-elektroniikkaan silmääni räpäyttämättä. Näin ne tärkeysjärjestykset menee.

Nyt sitten odottelemaan maaliskuuta ja uuden sängyn toimittamista kotiin asti...

Leikkaaja - arjen sankari

Tämän oppitunnin aiheena on luova ongelmanratkaisu:

Mitä tehdä, kun yli puolet kuva- ja äänimateriaalista on teknisten ongelmien takia menetetty, mutta kotkien suojelusta pitäisi saada viiden minuutin ohjelma valmiiksi alle neljässä tunnissa? No, silloin sävelletään ja lauletaan laulu. Ja käytetään pelastuneet haastattelupätkät sopivissa väleissä yhdessä luontokirjasta kaapattujen still-kuvien kanssa.

Sanoituksesta tulee hieman South Park mieleen, mikä ei ole lainkaan huono asia.

via BoingBoing

Arvoisa lukija, anna apua!

EDIT: KIITOS PUUPÄÄLLE JA ORAVALLE, HOMMA NÄYTTÄÄ TOIMIVAN :)

Jos ET ole Bloggerin jäsen, niin ojenna auttava kätesi ja kommentoi tätä kirjoitusta tuosta alta klikkaamalla.

Olen nyt koittanut sallia kommentoinnin kaikille käyttäjille, mutta sattuneista syistä minun on hieman hankalaa testata toimiiko kommentointi nyt myös niillä, jotka eivät ole itse Bloggerin käyttäjiä :)

V---n talvi

Ulkona -23 astetta. Kiroan esi-isäni, jotka vaelsivat tänne pohjoiseen. Miksen voisi olla vaikka hollantilainen, siellä ei tarvitse huolehtia kuin satunnaisista tulvista ja varoa vipottavia tuulimyllyn siipiä. Tai ranskalainen, ei pakkasta vaan tuoreita patonkeja kainaloissa, hassut baskerit päässä ja haisevat juustot takataskussa. Ei sillä että Karibianmeren pikkusaarissakaan mitään sen suurempaa vikaa olisi.

Armeija marssii teloillaan

Eilisen inttikeikan kuvallinen anti jäi hieman ohueksi, mutta minkäs mahdat.

Iltapäivän vauhdikkainta antia edusti Leopardien yhteishyökkäys:

Tästä urheasta hepusta tuli mieleen eräs kiinalainen sankari:

Lopuksi vielä kuva panssarista, joka metsän läpi oikaistessaan näyttää osuneen ainakin pariin kuuseen ja yhteen hiihtäjään:


Sain eilen idean kuvasarjasta. Siis oikein teemallisesta kokonaisuudesta. Nyt pitäisi alkaa bookata "malleja" ja kuvauspaikkoja. Katsotaan miten käy, ties vaikka siitä saisi pienen näyttelyn kirjaston eteiseen :)

Muista ladata akkusi!

Kameran, nimittäin. Se on hieman noloa, kun kuvaaminen loppuu 16 ruudun jälkeen. Onneksi oli ammattifotaajakin matkassa mukana, niin ei ihan ilman kuvia jääty.

Armeijan vieraana tuli käytyä katsomassa miten mekanisoidut taistelujoukot vyöryttivät vihollisen. Sinänsä hienoa, mutta kylmän raudan sijaan parhaan kuvan sain kylmähermoisesta vaunukuskista. Ja sitten akku loppusi. Minkäs mahdat.

ps. Jos armeija joskus kutsuu katsomaan harjoituksia, niin laita jotkut muut kengät kuin tennarit. Trendikkäät sneakerit eivät juurikaan lämmitä, kun lunta on melkein polveen saakka.

Mikä on Kirkasta ja haisee pahalle?

Otsikon huonosta, mauttomasta ja täysin tilanteeseen sopimattomasta vitsistä huolimatta hiljentykäämme muistelemaan Kirkaa. Onhan kyseessä sentään ainoa artisti, jonka levyn olen koskaan varastanut. Tai varastanut ja varastanut, mutta ainakin omin lupineni vienyt Hämeenlinnan nuorisotoimelta. Levy löytyi erään nuorisotilan dj-kopin alta, kun koppia purettiin 1990-luvun lopulla. Liekö dj kyllästynyt soittamaan sitä iänikuista "Sä surun pyyhit silmistäni pois" -renkutusta ja jemmannut levyn varmaan talteen? Mutta viis siitä: "Hengaillaan" ja "Leijat", siinäpä vasta mainioita Kirkan biisejä.

Näin Kirka jakaa elämänviisauttaan meille:


Suomalaisen sanomalehdistön nettivideojournalismin tilaa voi puolestaan hiljentyä pohtimaan tämän syvällisen ja sisältörikkaan videon äärelle. Katsoja kokee, näkee ja kuulee, miten suru suorastaan iskeytyy Kirkan kotikadulle.

Terveisiä Hämeenlinnasta!

En ole tyystin unohtanut tätä blogia, vaikka viime aikoina olen täällä aikamoista hiljaiseloa viettänytkin. Työt vain vievät kaiken ajan ja muulle hauskalle, kuten valokuvaamiselle, ei jää oikein aikaa. Paitsi öisin! Alla on siis hieman hämäriä ja reilusti epätarkkoja kuvia viime viikoilta.

Hohtokeilaamassa tuli käytyä:


Lumi ja valo kiehtoivat mieltä:





Ja lopuksi vielä verenhimoinen peto tappamassa viatonta leluaan:

Tästä tähän. Kiitos.

Talvi, osa 2

Talvi (ja siihen olennaisesti kuuluva lumi) sitten tuli jo tammikuun puolessa välissä. Ehdin ottaa siitä kuvankin, ennen kuin lumet taas sulivat pois. Hieno talvi, saisi pysyäkin poissa.

Kuten epäilinkin...

...on musiikkiteollisuuden tuotekehityksessä päästy vihdoinkin pisteeseen, jossa sellaisilla sivuseikoilla kuin "musiikilla" tai "sanoituksella" ei ole enää mitään tekoa itse tuotteen kanssa. Tärkeintä on seksikäs video! Ja näin heiluu peppu - ja peppu heiluu näin...

Ps. Tämä oli Hollannissa hillitön hitti jo ennen joulua. Koska on Suomen vuoro?

Sosialistista bussipysäkkirealismia

Neuvostoliitto ei ollut paratiisi ehkä keillekään muille kuin arkkitehdeille, jotka pääsivät toteuttamaan villeimmätkin futuristiset visionsa (jos sattuivat olemaan sen hetkisen johdon suosiossa eikä esim. Siperiaan karkoitettuna).

Alla oleva bussipysäkki on yksinkertaisesti upea. Se on futuristisen funktionaalinen, se rakentuu yksinkertaisista osista ja jos se olisi yhtään paremmin hoidettu, niin se olisi jopa kaunis. Silleen äärifuturistisfunktionaalisella tyylillä.

Pois alta...

...sanoi toimittaja kun banaanin näki.

np: The Monkees: Meemi, meemi (Blogistania remix)

Yo, meemit on in, yo ja pop blogosfäärissä. Meemiydyn siis minäkin, syyttäkää Tirppaa.

Mihin edellinen suhteesi kariutui?
Kohuparin avoin tilitys: Kasvoimme erillemme. Ystävinä edelleen.

Koska viimeksi poistit karvoja vartaloltasi?
Aamulla ajoin parran, illalla aion höylätä kaljun.

Mitä teit klo 8 tänä aamuna?
Nukuin. Näin poikkeuksellisesti myös untakin. Ei, en kerro :)

Oletko hyvä matematiikassa?
Tilastomatikasta tuli kymppi, muuten lukion lyhyt meni vitosen keskiarvolla.

Onko kukaan sukulaisistasi tai esi-isistäsi kuuluisa?
Parin mutkan kautta olen sukua Osmo Soininvaaralle (vihr.).

Mitä posteljooni toi viimeksi?
Muistutuslaskun.

Montako erilaista juomaa olet juonut tänään?
Pepsi Max, banaanimehu (vastapuristettu), guavamehu (vastapuristettu), ananasmehu (vastapuristettu), joku mystinen mutta eksoottinen hedelmämehu (vastapuristettu), Mountain Dew. 6 juomaa siis. Normaalisti en juo mitään noin terveellistä.

Jätätkö puhelinvastaajaan viestejä?
Joskus töissä on pakko. Vihaan vastaajia.

Kenelle menetit konserttineitsyytesi?
Pelle Miljoona otti minut puoliväkisin Turun urheilupuistossa joskus 1980-luvun alussa.

Kirjoittaisitko hiekkarannalla nimesi hiekkaan?
En pidä nimestäni.

Mikä on kivuliain toimenpide, jota olet joutunut kokemaan hammaslääkärissä?
Ottaa hermoon, kun lekuri poraa hermoon.

Mitä löytyy kotisi takaovelta?
Punasukainen harja.

Onko suunnitelmia perjantai-illalle?
Kaveri on muuttamassa ulkomaille, tilanne vaatii kosteita läksiäisjuhlia.

Pidätkö siitä, millaiseksi merivesi tekee hiuksesi?
Mille hiuksille?

Söisitkö yksin juhlapussillisen sipsejä?
Annas nyt se pussi tänne.

Oletko koskaan käynyt planetaariossa?
Totta kai. Hienoja paikkoja.

Käytätkö kylpypyyhettä useammin kuin kerran, ennen kuin se menee pyykkiin?
Ei kai kukaan pese niitä yhden ainoan käytön jälkeen?

Mainitse muutama asia, joka saa sinut innostumaan.
Funk. Keskustelu kovalevyistä ja objektiiveista. Valkosipuli.

Nimeä lempivanukkaasi.
En minä vanukkaita.... hedelmäpommijugurtti on mun juttu.

Kuvaile avaimenperääsi.
Pieni kapselimainen sikarileikkuri, jonka saa viedä lentokoneeseen.

Missä säilytät kolikoitasi?
Housujen taskussa ja jääkaapin päällä viinikarahvissa.

Koska viimeksi puhuit suuren yleisön edessä?
Lokakuussa pidetyissä vappujuhlissa taisin pitää puheen.

Millaisen talvitakin omistat?
Paskaisen, josta on vetoketjukin rikki. Tuleekohan ensin talvi vai tilipäivä...

Nukutko makuuhuoneen ovi kiinni vai auki?
Asun yksiössä, ulko-oven pidän öisin kiinni.

Hiljainen hetki edesmenneen muistolle

Syvällä sielussani toivon, että tämä olisi todenmukainen kuvaus Benny Hillin hautajaisista. Hän olisi ansainnut tämän.

Benny Hill's Funeral - video powered by Metacafe

Alikersantit

Neroja koko joukko. Oikeasti.

Tässä voisi olla jo peliliikkeen paikka.

Saksalaiset

Neroja koko kansakunta. Oikeasti.

James Brown _is_ dead.

Anteeksi naapurit, mutta en mahtanut itselleni mitään. Minun oli pakko luukuttaa musiikkia koko päivä, sillä vasta tänään tajuntaani iski, että James Brown on todellakin kuollut ja etten tulisi koskaan näkemään häntä livenä. En, vaikka kuinka haluaisin. Ja minä totta vie haluan - antaisin vaikka vasemman kivekseni.

Olen koko päivän ruoskinut itseäni jälleen eräästä hyvästä päätöksestä. Jätin ostamatta liput Brownin marraskuiselle keikalle Espooseen, sillä rahoille oli "parempaakin käyttöä" ja "James Brownhan käy Suomessa keikalla joka toinen vuosi". Ehkä kävikin, mutta ei enää. Perkele minun tyhmyyttäni.

Onneksi on edes 20 senttiä Brownin vinyyleitä levyhyllyssä ja Youtube:




Lisätään nyt vielä lyhyt video miehestä, jota ilman James Brown ei olisi ollut läheskään niin funk. Clyde Stubblefield - The original funky drummer:

"Talvi"

Olen aina kannattanut ilmastonmuutoksen seurauksia. Onhan se siis ihan aikuisten oikeasti vakava paikka, jos napajäät sulavat, mutta silti olen sairaalloisella tavalla viehtynyt ajatukseen lumisten ja kylmien talvien jäämisestä historiaan.

Kauan sitten lukiossa olin tiedostava nuori, mutta ilkikurisella ja muita provosoivalla tavalla. Vai miten muuten pitäisi tulkita biologian tunnilla perustettu järjestö LIMPPU (Lukiolaiset IlmastonMuutoksen PuolestaPUhujina) ja luokkakaverin laukusta "löytyneen" hiuslakkapullon protestinomainen tyhjentäminen koulun pihalla otsonikerroksen ohenemisen nopeuttamiseksi. Ihan vain pari tempausta mainitakseni.

Mutta tämä talvi. Nyt mennään tammikuussa eikä lunta ole vieläkään ja lämpömittarikin heiluu plussan puolella. "Hyvä juttu" te ajattelette minun ajattelevan. Ja paskat on. Yritä tässä nyt sitten päästä kokeilemaan uutta kameraa mihinkään järkevään kun vettä tihuttaa jatkuvasti ja sumu on niin sankka, että kameran hukkaa kun sen ottaa pois silmiensä edestä. Jotain kennolle sentään tänäänkin tarttui.

Viihdyttämisen jalo taito

Tyhmyys - loppumaton luonnonvara

Toivottavasti jostain päin maailmankaikkeutta löytyy älyllistä elämää, sillä tältä planeetalta sitä ei ainakaan löydy.

Negatiivisuus voimavarana

"Tunge se positiivinen ajattelu hanuriisi" - Ismo Alanko

Yltiöpositiivisuudella ei ole tässä maailmassa koskaan saavutettu yhtään mitään. Jos mies etenee muniin asti ulottuvassa umpihangessa, ei hän ihastele talven valkeaa luontoa tai ylistä vuodenaikojen vaihtelua. Ei. Hän kiroaa lumen, sään ja koko maailman alimpaan helvettiin - ja saa siitä lisää voimia jatkaa kohti päämääräänsä.

Negatiivarit - Koska maailma nyt vain sattuu olemaan vittumainen paikka.